Blogiarkisto

Perjantai 3.7.2020 - Tornio - CZE-POL-AUT

 Tyypillinen Puola – Tsekki – superPower AUT -keli.  Asemaa vajaan kahden tunnin ajan sieltä täältä nostellen, mutta mainosblokkeihin eikä taajuusvertailuihin ei tällä kertaa hirveästi päästy kiinni. Lopuksi suunta oli aika tasan 200 eli asemat tunnisti jo suunnan perusteella! 

Taajuuksien läpirullailu nosti esiin kuitenkin muutaman mielenkiintoisen aseman.  Harmittamaan jäivät mm. muutaman minuutin Praha nousun lähes täysi nolla tulos, esim. 89.0 jäi tunnistamatta.  Samoin kun kuuntelee nauhoja vähän myöhemmin niin tuli esiin esim. 97.1:ltä PI 2B28, mutta tietoa ei ollut enää FM Listissä.  PI:n omistaja Radio Rubi oli vielä 3.7 tällä taajuudella, nyt siinä on FM Listin mukaan R Blanik. Mutta OLLi tietää.  

 

87.70

 

 03.07.20

    1024

  POL

Radio Radom, Radom. Radom tx. Mainosti, idasi ja kertoi Radio Radomin sponsorit. Tämä on kuultu jo 19.6.2002 JJS toimesta Radio Radomina 106.9. Sittemmin tämä taajuus on siirtynyt Radio ESKAlle. Nyt asema on tullut jossain vaiheessa tälle taajuudelle. Huomasin alkukesästä, että Lasse oli tämän aseman siepannut eli asema oli kyttäyslistalla - minulle tämä kuulumisen onni suotiin vasta heinäkuussa.

90.50

 

 03.07.20

    1132

  CZE

+Evropa 2, Jižní Čechy. České Budějovice tx. Tästä kaikki kunnia JHY:lle joka oli pongannut taajuudelta 101.3 tämä E2 breikin. Evropa 2, Jizni Cechy idit ja FM taajuus, joka ei ollut Prahan: ”Devadesat … FM”. Näistä alueellisista on kait kuultu Liberec, Morava ja Vychodni Cechy, jolloin Jizni Cechy ja Zapad ovat plussan arvoisia? Kävin läpi kaikki Evropa 2 taajuudet tältä kellonlyömältä ja vain 105.5 kuului tämän lisäksi. Ko. taajuus kuulutti mielestäni tässä breikin paikassa vain Prahan taajuuden 88.2 eli ”Osmdesat .... dva…” minkä JHY oli myös havainnut.  Morava jäi meiltä molemmilta tällä kertaa haaveeksi. Torniossa JHY:n kuuleman 101.3 Zapad taajuuden peittosi paikallinen Patmos.  Muuten Tornion POL-CZE keleillä Kannuksen kanssa tulee aika usein samoja asemia, feidaukset voivat tulla vain eri aikaan.

91.60

 

 03.07.20

    1146

  POL

Radio Wielkopolska. Chamkow tx. Tsekkien Fajn Radio hallitsi näillä keleillä tätä taajuutta, mutta ajoittain esiin feidannut toinen asema kiinnitti sen verran huomiota että sitä piti alkaa oikein kalastamaan.  Parit Radio Wielkopolska idit sieltä sitten lopulta tulivatkin esiin.  Wielkopolska on googlen mukaan ”Ison Puolan maakunta” ja asemalla on viisi (5) eri taajuutta. Kuului myös 99.1:llä hetkeä aiemmin.    Studiopaikkakunta ei selvinnyt ja vain PULin lokaus tältä samaiselta taajuudelta viikkoa aiemmin löytyy Taitaapi olla siis toinen kuuluminen.  Alkaa meikäläisellä nämä uudet Puolalaiset olla tiukassa #200 lähestyttäessä.

 

92.20

 

 03.07.20

    1059

DNK

Mix FM Gribskov. Kagerup tx. Nousi juuri ennen tasaa ja jaksoin tasan ylikin. Jälleen oli kyseessä tasan 216 asteen nosto ja sekin sattumoisin (onneksi) tasalta eli mm. WDR:ää, HR:ää ja tämä Tanskalainen sattui linjalle.  Tällä nostolla Saksalainen voitti aina jos oli oikeassa suunnassa ja taajuudella.  Tämän Tanskalaisen lisäksi 101.0:lla voiton vei SLR, 104.5:llä Radio Halsnæs ja 105.0:lla Radio Sydhavsörne. Kuten kuvaan kuuluu, muutama DNK jäi myös tunnistamatta – pelkkä suunta tieto ei riitä. Muuten aiemmin 1043 oli ilmeisesti MS n. 10-15 sek, joka nosti RDS-tasolla bandin leveydeltä DR P1, P3, P4:sta.

96.50

 

 03.07.20

    1140

D

Bayern 2 Südbayern. Brotjacklriegel tx. Edellinen Bayern 2 regional olikin Studio Franken niin kaukaa kuin vuodelta 2014.   Ei ole sen jälkeen ollut kunnon päiväkelejä Saksaan. Nyt päivittäinen Regional Zeit (1130-1200) PS ja PI vahvistuksin – ei taida antaa ns. oikeata idiä. Näitä Bayern2 regionaleja ei taida sitten olla kuin nämä kaksi kuultua.

98.10

 

 03.07.20

    1043

DNK

DR P4. Ålborg tx. PS: DRP4 NR omiin PS-arkistoihin … vaikutti ihan MS hetkeltä – useilla taajuuksilla bandin leveydeltä Tanskaa.

98.50

 

 03.07.20

    1043

DNK

DR P4. Holstebro tx. PS: DRP4 M/V arkistoihin … vaikutti ihan MS hetkeltä – useilla taajuuksilla bandin leveydeltä Tanskaa.

  98.60

 

 03.07.20

    1035

HNG

Manna FM, Budapest. Budapest/Széchenyi-hegy. 6.6.2020 poiketen nyt ihan solkenaan Manna FM idejä.

   98.60

 

 03.07.20

    1135

AUT

Radio Austria.  Eli ex Ö24. Antenna Wien 102.5 on nyt myös Radio Austria.

98.70

 

 03.07.20

    1146

CZE

Classic Radio, Praha. Praha tx. Klassista. Eka nauhakuuntelulla etsin Radio Maryjan PS:ää tuloksetta (22 ennestään) ja toisella kerralla kuuntelin sitten reilut 30 min classista välispiikein ja mainoksin, mutta PI:tä ei vaan irronnut.  Siis vahvoin aihetodistein. Glogow 100.6 ja Rosko 104.5 jäivät kelien ainoiksi Radio Maryja paikkakunta PS:iksi ja nekin oli jo ennestään ”kansiossa”.

99.70

 

 03.07.20

    1120

CZE

Rock Radio, České Budějovice. České Budějovice tx. Aiemmin olen kuullut Rock Radio Šumavan ja Rock Radio Prácheň.  Tämä taitaa olla kolmas Rock Radio laatuaan ja České Budějovice mainoksin.

99.80

 

 03.07.20

    1113

POL

Radio ELKA, Leszno. Wolsztyn tx. Runsaasti mainoksia Lesznoon ja usein.  Mainosmyynti on käynyt hyvin. PS:ssä myös puhelin numero ja WOLSZTYN. Tätä on aiemmin kuultu 98.5:llä (itsekin olen kuullut), mutta nyt myös tässä. Nyt kun oli aika tarkka 200-asteen keli niin kun Tsekeistä ei olekaan siellä suunnassa tällä taajuudella asemia – lähin suunnassa 204 – niin tämä kuului pitkään ja hyvin. Vasta 50 minuutin jälkeen suunnan 204 RadioZurnal 10kW:lla nousi esiin. Sen verran pilvi nytkähti ja samalla kelit loppuivat.

 100.30

 

 03.07.20

    1043

DNK

DR Radio 4. Holstebro tx. Radio 24syv onkin siis korvaantunut Radio 4:llä. Wikipedia tietää että ”Radio24syv ended their broadcasting on 31 October 2019 by playing Fanfare for the Common Man live from their roof” … vaikutti ihan MS hetkeltä – useilla taajuuksilla bandin leveydeltä Tanskaa.

100.80

 

 03.07.20

    1140

CZE

+Netro Life Rádio, České Budějovice. České Budějovice tx. Tsekki, musiikkia ja puhetta. PI=20A3 jota ei löydy listoilta.  Nousee samaan tahtiin 99.7 saman maston Rock Radion kanssa.  Juuri kun kertoo studion sähköpostin mikä alkaa studio … niin toinen asema peittoaa että vain loppu .cz kuuluu.  Kun en ollut ihan varma niin piti ns. höylätä eri kaistanleveyksillä PS esiin ja tulihan sieltä sen verran PS:ää NET alulla ja jopa Radio A tekstiä  parhaiten n. 135 kHz kaistanleveydellä vieden tentatiivisuuden. Aloittanut 15.6.2020.

 101.10

 

 03.07.20

    1100

D

Radio BOB! Schleswig-Holstein. Kaltenkirchen tx. No nyt sattui tälle 3-4 minuutin tasan Saksa nousulle suunnasta 216 uusi asema. Tasan idit ja uutisia.

103.80

 

 03.07.20

    1142

POL

Radio LEM.fm, Gorlice. Polkowice tx. Taidan olla ensimmäinen LEMillä käynyt joka on tämän kuullut.  PUL ja JMN:ltä löytyy tästä aiempi lokaus. Enimmäkseen rauhallista instrumentaalisia musiikkia.

104.50

 

 03.07.20

    1101

DNK

+Radio Halsnæs, Halsnæs. Hundested tx.  Nousi juuri tällä 216 suunnan nostolla, jossa useimmiten ketju Saksalainen, mutta myös Tanskalaisia joukossa (Mix FM Gribskov 92.2, SLR 101.0 ja Radio Sydhavsörne 105.0, SLR 106.9) Antoi vielä tasalta musiikkikappaleen päätteeksi iditkin.  Taajuuden jakaa kuusi (6) eri nimistä asemaa, mutta onneksi idi pelasti ja ei tarvinnut alkaa tutkimaan mikä se näistä olikaan äänessä tähän aikaan.

104.90

 

 03.07.20

    1125

AUT

Antenne Kärnten. Klagenfurt tx. Tässä feidaili kaksi musiikkia asemaa, molemmat saksan kielisiä ja näillä 200-keleillä siis suuntana AUT.  Eli 88.6 ja Antenne Kärnten, joka oli hieman alakynnessä. Antenne Kärnten on minulle ihan uusi tuttavuus.  Osa syy varmaan Oulun Nova 104.8. Antenne Steiemark kuului 105.7:lla ja Antenne Wien 102.5 on sitten Radio Austria. Se ei kuulunut seuraradion alta.

105.70

 

 03.07.20

    1125

CZE

Signal Radio, Mlada Boleslav. Mlada Boleslav tx. Pikkuisen hankala tapaus kun kuuluttaa ”Signal Radio 105.7 Mlada Boleslav, 89.2 Turnov”,  joka kuulosti ensin Brno:lta eikä taajuuden paikkakunnalta.  Molemmat taajuudet ovat kylläkin ST-alueelta ja heti ensimmäinen taajuus jolla olin. 

106.20

 

 03.07.20

    1119

CZE

Frekvence 1, Usti nad Labem. Kuulutti Usti nad Labem 93.5 ja Beroun 102.7. Samaan aikaan 94.1 Ceske Budejovice ja 97.4 Pardubice paikalliset kuulutukset.

107.30

 

 03.07.20

    1133

CZE

Hitrádio Černá Hora, Hradec Králové. Jičín/Tábor tx. Kuulutti ihan koko nimen, näitä Hitradio alkuisia asemia tuntuu olevan koko Tsekki täynnä.